Kenestä tahansa pitäisi voida tulla menestyksekäs valokuvaaja Se on Emma Svenssonin motivaation ydin. Hän aloitti valokuvaamalla konsertteja 20 vuotta sitten. Miesten hallitsemassa maailmassa kukaan ei ottanut häntä vakavasti, mutta hän todisti, että he olivat väärässä. Hän aloitti oman verkkosivustonsa, joka kasvoi menestyviä valokuvaajia edustavaksi toimistoksi, ja perusti oman valokuvausyrityksen, joka työllisti lähinnä naispuolisia valokuvaajia. Yksityiselämässäänkin hän venyttää rajoja. Valloittamalla Euroopan korkeimpia vuoria hän todistaa, että naiset pystyvät samana kuin miehetkin: "Naisten ei pitäisi ajatella olevansa vähempiarvoisia miehiin verrattuna."
Hän muistaa vieläkin, mistä hänen rakkautensa valokuvaukseen alkoi: "Kun olin 11, löysin vanhempieni videokameran. Se oli suosikkileluni. Halusin tulla ohjaajaksi." Mutta hänen tuttunsa pienessä ruotsalaisessa kylässä neuvoivat unohtamaan uran valokuvauksen parissa, koska kilpailu on niin kovaa. Sillä olisi vaikeaa ansaita elantonsa. "En sitten ottanut valokuvia vuosiin. Kun menin konserttiin vuonna 2002, otin kameran mukaani. En ollut koskaan kuvannut konserttia aiemmin, mutta kun olin aloittanut, tiesin heti, että tätä minun on tarkoitus tehdä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä."
Internetin käyttö oli kasvussa. "Monella sivustolla oli tekstiä musiikista, mutta niillä ei ollut paljon valokuvia, joten aloitin oman sivuston. Naisella valokuvaajana keski-ikäisten miesten hallitsemassa maailmassa oli silloin todella vaikeaa. Kukaan ei ottanut minua vakavasti tai edes tervehtinyt. Naisena en päässyt backstagelle, jossa miehet olivat. Onnistuin kuitenkin julkaisemaan yhä enemmän kuvia sivustollani, ja pyysin muita nuoria ja kunnianhimoisia valokuvaajia liittymään mukaan.
Meidät huomattiin: sanoma- ja aikakauslehdet alkoivat käyttää valokuviamme ja kehitimme menestyvän toimiston. Vanhat valokuvaajat vihasivat meitä. Viisitoista vuotta putkeen valokuvamme voittivat parhaiden konserttivalokuvien palkintoja. Joistakin meistä on tullut uskomattoman menestyneitä valokuvaajia, kun taas toiset ovat kuvatoimittajia tai työskentelevät gallerioissa. Olen ylpeä, että sain näytellä pientä osaa heidän menestyksessään."
Valokuvauksen opettajana hän huomasi, että vaikka 80 prosenttia valokuvauksen opiskelijoista oli naisia, valmistumisen jälkeen 95 prosenttia valokuvausalan töistä meni miehille. "Agentit ja palkkauksesta vastaavat olivat kaikki miehiä. Vastustin tätä asennetta ja yritin lisätä tietoisuutta siitä. Siitä aiheutui loputtomasti riesaa, mutta se oli sen arvoista. Nuoret naispuoliset valokuvaajat ovat kiittäneet minua siitä. Se antoi heille voimaa tavoitella uraa valokuvaajana."
Toinen elämää muuttanut tapahtuma oli se, kun Emma näki lentokoneessa elokuvan Everest. "Olin lentämässä Uuteen-Seelantiin. Elokuva inspiroi minua samalla tavalla kuin ensimmäiset konserttivalokuvani. Minä vain tiesin, että minun on kiivettävä vuorelle. Toiset, mukaan lukien silloinen poikaystäväni, sanoivat, ettei minun pitäisi tehdä sitä. Vuorikiipeily on aivan liian vaarallista naisille, he sanoivat. Minä tein sen kuitenkin. Kun olin kiivennyt Euroopan korkeimmalle vuorelle, tiesin, että haluan jatkaa sitä. Niinpä muotoilin tavoitteen: Euroopan korkeimmille vuorille kiipeäminen vuoden aikana. Tein sen. Ja lisää: kiipesin 61 vuorelle."
Nykyään hän jakaa aikansa valokuvauksen ja vuorikiipeilyn välillä. "Puolet ajasta valokuvaan, toisen puolen vietän vuorilla." Hän kohtaa yhä paljon ennakkoasenteita: "Kasvaminen naisena ehdollistaa pelkäämään tällaisia seikkailuja. On vaarallista matkustaa yksin ja tehdä jännittäviä asioita. Kieltäydyn hyväksymästä sitä. Matkustan eristyksissä oleviin paikkoihin enkä ole koskaan pelännyt. Vaikka olet nainen, se ei tarkoita sitä, että et voi elää elämää täysillä."
Hänellä on oma studio, jossa työskentelee vain naisia. "Minulla oli aiemmin 12 työntekijää, mutta vuorikiipeily teki siitä hankalaa. Joten työllistän taas kolme ihmistä–suunnittelijan, valokuvaajan ja apulaisen–sekä valvon harjoittelijoita. Kun palkkasin uusia ihmisiä, saamastani 100 kirjeestä naisten kirjoittamat olivat parhaita. Valokuvaajan elämä voi olla yksinäistä, joten on mukava työskennellä tiiminä, antaa palautetta toisten työstä ja kuulla toisten mielipiteitä."
Hän työskenteli Panasonic LUMIX -kameroilla ensimmäistä kertaa vuosi sitten. "Kokeilin Panasonic LUMIX S1R -kameraa. Olin hämmästynyt sen kuvien laadusta. Se oli yllätys. Kiipeillessäni käytän Panasonic LUMIX GX9 -kameraa. Pidän kameran kaulassani, koska tuskin käyttäisin sitä, jos se olisi repussani. Niinpä se joutuu kestämään paljon: sadetta, lunta ja kolauksia kiviä vasten. Ja silti se toimii täydellisesti, vaikka se on ollut käytössä vuoden todella kovissa olosuhteissa."
Emma Svensson
Emma Svensson aloitti valokuvaajana vuonna 2002 ja valokuvasi artisteja ja konsertteja, mutta vakiinnutti nimensä myös muotikuvauksen maailmassa. Hänen tavoitteenaan on tehdä maailmanennätys ja kiivetä 61 vuorelle Euroopassa, ja sen lisäksi hän pyörittää kiireistä studiota, jossa hän työllistää useita naispuolisia valokuvaajia. Hän työskentelee tasa-arvon puolesta ja muuttaakseen naisten asemaa valokuvauksessa samalla, kun hän innostaa ihmisiä seuraamaan unelmiaan.
